Viime viikolla oli viimeiset ohjatut agilityreenit hallissa. Reetta oli sairaana edellisen viikon, joten Yoda intopiukeana oli reeneissä tosi vauhdikas. Hessukin oli vauhdikas, mutta sen tekemä rata ei välttämättä mennyt ihan sitä reittiä, kuin kouluttaja oli suunnitellut  Kesäkaudelle teimme sellaisen ratkaisun, että Yodalle ja Mortille haettiin OKK:lta normaalia ryhmäpaikkaa, Hessu sen sijaan siirtyy treenaamaan nuorten ohjaajien jatkoryhmään. Eli ei niin tavoitteelliseen porukkaan. Sillä on jo kuitenkin ikää lähes 9 vuotta ja se on agilitannut 11-kuisesta saakka. Suunnilleen koko ajan säännöllisesti. Mutta koska Hessu rakastaa edelleen agilitya, se saa edelleen käydä treenaamassa viikottain, mutta nyt edetään täysin sen kunnon ehdoilla ja pidetään vain hauskaa.

Viikonloppuna Rauno Virta tuli kouluttamaan OKK:n huippuporukkaa. Reetta pääsi Yodan kanssa ei niin huippujen valmennukseen perjantaina. Valmennus antoi varmasti uusia katsantokantoja teiden valintaan agilityradalla - ja toivottavasti tuo tulosta sitten myös Mortinkin kanssa, sille kun kolmosluokan ajat ovat vielä olleet tiukkoja. Yodalla oli kunnon aktiviteettipäivä perjantaina: ennen valmennusta Reetta ja Yoda kävivät Sofian ja Jennan kanssa parin tunnin lenkillä, sen perään reilun 3 tunnin agilityvalmennus. Kun pääsimme illalla kotiin, Yoda söi äkkiä ja luikahti meidän sängyn alle nukkumaan. Lauantain aamulenkillä se kävi täysin ylikierroksilla: haukkui aivan sikana koko lenkin ajan kimakkaa puudeliräkytystä. Huh huh.

Lauantaina trimmattiin Yoda kahden viikon päästä olevaa Pellon näyttelyä silmällä pitäen (toki se uudelleenkin trimmataan). Siitä tuli hieno! Toivottavasti saadaan jossain vaiheessa kuvia näytille. Sunnuntaina olikin sitten perinteinen villakoirien kevätretki Virpiniemestä Runtelinharjulle (4 km) ja takaisin. Matkaan lähti huimat 21 villakoiraa omistajineen. Onneksi matkalla ei näkynyt yhtään kyytä, naapurin Eeva oli niitä aamulla samoilla seuduilla pari kappaletta nähnyt. Sää oli upea ja seura mukavaa, joten retki oli todella onnistunut. Retken yhteydessä oli myös mahdollisuus antaa koirien kokeilla vinttikoirien vieheen perässä juoksemista. Tiesin omien keskareideni taipumukset lajiin, joten ne saivat ottaa vain yhden vedon. Hessu on epävarmempi, mutta hyvin sekin juoksi. Tästä on hyvä suunnata ensi viikonloppuna oleviin epävirallisiin maastojuoksukisoihin, joissa koirat siis juoksevat vieheen perässä vinttikoirien tapaan. Villakoirien paikallisosastomme palkitsee kisoissa sarjojen parhaat villakoirat, joten toivottavasti kisaamaan tulee runsas joukko koiria.

Ihan kiva hengähtää hetki ennen kuin kesän agilitytreenit taas alkavat. On melkoista luksusta, kun ei tarvitse olla joka ilta johonkin harrastukseen menossa. Tosin minun rentoiluani "häiritsee" huomenna oleva englannin kieliopin tentti. Mutta kun se on ohi, vain työt häiritsevät rentoilua.

 Last week we had the last agility trainings in the hall. Now there is a few week's break before we start training outside. Yoda was really fast in the last trainings and made good runs. Hessu was fast, too, but his course was perhaps not the one the instructor had planned . For the summer we made a decision that Mortti and Yoda continue training in a proper group but Hessu is moved to the group of young handlers. There is no much ambition left with him in agility. Hessu has been training agility since he was 11 months old (he is soon 9 years) and because agility is important for him, we let him train still.

In the weekend Rauno Virta came to train agility handlers of our dog club. Reetta and Yoda took part in the trainings on Friday. Reetta got certainly new ideas concerning the route choices in the course and hopefully that leads to better times on the courses especially with Mortti who has had difficulties with the ideal time in the class 3. Before training Reetta and Yoda made a two hours' walk with Sofia and Jenna, so there was lots of activity for Yoda that day. On Saturday she was hyperactive and belled during the whole morning walk with high-pitched voice like a real poodle. Terrible!

On Saturday Yoda was also groomed. Thinking of the dog show in Pello in two weeks. She will be groomed before the show again, though. She became really beautiful. I hope we'll get some fotos of her to show. On Sunday we had the traditional spring hike of our local poodle club. 21 poodles took part in the hike with their owners! We wandered 8 km and saw luckily no snakes in the woods. There was also an opportunity to train lure coursing with the dogs. Mortti and Yoda just love it! Hessu ran well, too. So next weekend we take part in an unofficial lure coursing competition. Our local poodle club awards the best poodles in the different classes, so hopefully there will be many other poodles as well.

It's nice to have a little time off for a while before the summer season of agility starts. It is really fine to just sit on the coach and relax and without driving around and taking children to the hobbies. I just have a test in English grammar tomorrow and I'm not that relaxed. But after the test only my job disturbs my relaxing.