Kuten otsikko kertookin, tänään Yoda viimein näytti todellista osaamistaan agilitykisoissa. Aamulla ennen kahdeksaa pakkasimme Reetan kanssa keskarit autoon ja Volvon nokka kohti Haukkukeidasta. Ekana vuorossa oli kolmosten hypäri. Mortti hylkäytyi kolmannelle (?) esteelle, Siinä oli putkihässäkkä ja Mortti valitsi väärän. Muuten meno oli kyllä erittäin hyvän näköistä, rata oli kuitenkin teknisesti hyvinkin haasteellinen (Anders Virtasen käsialaa). Toinen kisa oli kolmosten agirata, niinikään A. Virtasen suunnittelema. Sieltä Mortti sai kiellon + 7 sek ja rippeet yliaikaa. Tulos oli siis 12 ja jotain ja sijoitus oli suunnilleen 17., osallistujia kaikkinensa 38. Eli ihan hyvin siihen nähden. Jostain pitäisi vaan tuolle pikkumaksille saada vauhtia lisää.

Yhden kisan vain talkoilimme, sekä Reetta että minä. Sitten oli Yodan startin vuoro. Ykkösluokan hypäri, tuomari Minna Jokisaari. Kun rata oli rakennettu, minulla rehellisesti sanottuna loppui usko. En uskonut Yodan selviävän radasta: siinä oli tosi paljon takaaleikkauksia. Mutta mitä teki pikkumusta? Paahtoi kuin mikäkin, kuunteli Reettaa todella hyvin (tämä on Yodan loistopuoli: se kuuntelee mitä sille sanotaan), teki nollan ilman minkäänlaisia tiukkoja tilanteita tai täpäriä pelastuksia. Ihanneaika alittui 13,34 sekuntia ja tällä heltisi kisan voitto!!! Osallistujia oli 11. Tuo tytskä on loistopakkaus! Rata on videoitukin, mutta kuvan (lue: kameran) laatu ei ole kummoinen ja lisäksi kuvaaja (allekirjoittanut) jätti innoissaan kuvaamatta maaliin tulon, kun oli tärkeämpi mennä kehumaan koiraa loistosuorituksesta (mikä varmasti olikin tärkeämpää). Mutta loistojuttu kakaralta! Reetan osuutta asiassa yhtään väheksymättä. Video ei ole ( ainakaan vielä) julkaisukelpoinen, joten nyt tyytyminen on valokuvaan palkintojen kanssa poseeraavasta koirakosta. Actionkuvia saadaan toivottavasti myöhemmin. Kotiin tulimme seitsemän jälkeen illalla, joten pitkä päivä meillä oli. Mutta nuo koirat ovat niin helppoja pitää mukana, että siltä osin päivä meni vallan mainiosti.

Muita kuulumisia menneeltä viikolta: keskiviikkona irrotin kesän ensimmäisen - ja toivottavasti viimeisen - punkin. Kohteeksi oli joutunut Yoda. Yäk!

 As it says in the heading, today Yoda showed what she can in an official agilitycompetition. Before 8 o'clock in the morning me and Reetta packed Mortti and Yoda in the car and headed to the area of our own dog club. The first ones to compete were the dogs in the 3rd (the highest) class. First they had a jumping class. Mortti's clear round ended already at the 3rd (?) obstacle: he chose the wrong tunnel. Next competition was the agility class for the class three. There Mortti got 5 fault (denied to go to a tunnel straight away) + over 7 sec overtime. The result was over 12 faults and the position about 17th. There were 38 participants, so it didn't go too badly, though.

Yoda ran just a jumping course. As I saw the course ready, I was sure that Yoda wouldn't make it. But the little black did! She ran quickly as lightning and made a clear round with no difficulties at all! The time was 13,34 sec under the ideal time - and they won!!! There were 11 participants. Yoda is really an awesome lass! I took their course on the video but it is not ready yet to be published - if ever. So there is just a picture to see about Reetta and Yoda with the trophy. Hopefully we'll later get some action pictures.

Other news from the week: on Wednesday I removed the first - and hopefully the last tick. It was stuck in Yoda's shoulder. Yuck!