Vaikka tämä onkin varsinaisesti koira ja käsityö -blogi, niin pikkupalanen hevostelua mahtunee jälleen väliin. Tai siis meidän tämän viikon ohjelmaamme hevostelua on kuulunut ja siitä johtuen tämä päivitys ;)

Reetta bongasi tiedon Suureläinpelastus-kurssista, joka järjestettiin Äimärautiolla ja sattuneesta syystä aihe kiinnosti meitä kovasti. Joten keskiviikkona ja torstaina minä, Reetta ja Ronja olimme todella hyvin suunnitellulla ja järjestetyllä kurssilla noin kolmenkymmenen muun tiedonjanoisen kanssa. Kahdeksan tunnin opiskelu / päivä meni kuin siivillä! Saimme teoriatietoa aiheesta, lisäksi oli käytännön harjoituksia ja havaintomateriaalia kuvien ja videoiden muodossa. Mielettömän hieno kurssi! Alla kuva kurssin lopputehtävästä, jossa kurssilaisten piti pelastaa ojaan juuttunut hevonen. Allaolevassa kuvassa Petteri on jo pelastettu ja sillä on edelleen yllään nk. "veto eteen" -valjaat, joita Karkinkin onnettomuudessa olisi tarvittu, ellei se itse olisi päässyt savesta nousemaan.

Kaikki meidän koirathan ovat varsin tottuneita hevosiin. Nuorimmat (siis Leya ja Pimu) ovat hevosten kanssa välillä jopa uhkarohkeita: kun Karkki oli kotipihalla laiduntamassa, eikä suostunut leikkimään Pimun kanssa, Pimu hyökkäsi suoraan päin sen turpaa. No, Karkki on onneksi nimensä veroinen, maailman kiltein hevonen, eikä esim purrut Pimua. Hessu suhtautuu hevosiin äärettömän järkevästi ja rauhallisesti. Mortti ja Yoda hieman niitä arastelevat, mutta esim yhteislenkki hevosen kanssa onnistuu varsin hienosti. Ja kun Karkki on kotipihalla laiduntamassa, Mortti saattaa olla sen seurana ulkona, pelailee vain jalkapalloa itsekseen.

Keskiviikkoiltana kurssin jälkeen päätimme Reetan kanssa tehdä yhteislenkin koirien ja Reetan kaverin Lassi-ponin kanssa. Reetta hoitelee Lassia silloin tällöin, kun omistajansa on estynyt. Lassi on shetlanninponi, eli siis monta kymmentä senttiä pienempi kuin Karkki, joka on suurikokoinen poni. Lassin kotitallin vierestä löytyi aivan mieletön lenkkimetsä. Koirat olivat superinnoissaan, kun pääsivät juoksemaan vapaina oudossa metsässä. Alla kuvia humman ja koirien yhteislenkityksestä.

Reetta, Lassi ja Pimu. Supermies ei tarvitse kypärää tai kenkiä hevosten kanssa touhutessaan :(

Tässä tullaan laukkaa tukka hulmuten. Mukana kuvassa myös Pimu ja Mortti.

Ja toinen kuva vauhdista ;) Ponin kanssa juoksemassa edelleen Mortti ja Pimu.

Viikonloppuna jatkamme hevostelua. Huomenna suuntaamme Äimärautiolle katsomaan poniraveja ja mukaan pääsee koirista luultavasti Pimu. Sunnuntaina menemme samaan paikkaan katsomaan alue-esteratsastuskilpailuja ja silloin aiomme ottaa mukaamme Leyan.

Mukavaa viikonloppua myös kaikille blogin lukijoille. Ja onnentoivotukset kaikille, jotka osallistuvat tulevana viikonloppuna agilityn SM-kilpailuihin. Tehkää parhaanne!