Tänään meidän mittarissa on 33 pakkasastetta. Hrrr. Onneksi olen tehnyt koirille nuo takit! Kävin koirien kanssa vain vajaan puolen tunnin lenkin, josta valtaosa hihnassa. Tavallisesti "vapaa-aamuna" käymme tunteroisen lähipellolla ja -metsässä. Eilen iltalenkillä Hessu oli aivan jäässä takista huolimatta ja kun päästiin kotiin, se nukkui varmaan tunnin hievahtamatta kaksinkertaisesta fleecestä tehty takki sekä oikea peitto päällään käytävällä. Säälittää tosissaan, että ilmoitin sen Kajaanin näyttelyyn. Joudutaan nimittäin ajamaan siltä takaosa paljaaksi ennen näyttelyyn menoa, kun sehän on continentalissa nyöreineen. Onneksi on luvattu lauhtuvaa. Olen myös aloittanut neulomaan Hessulle villahousuja (se aiemmassa postauksessa mainittu essee on kyllä jo palautettu). Saapa nähdä minkälaiset niistä tulee. Väriltään ne ovat vihreä-viininpunaraidalliset ;) Olin aikonut aloittaa Hessun turkin laittamisen Kajaania varten tänään, mutta siirrän sitä huomiseen. Nyöriturkissa on se hyvä puoli, että sen voi laittaa näyttelykuosiin aiemmin kuin suoran turkin, koska nyörien ei tarvitse olla ilmavasti kohollaan. Kehässähän villakoirat ovat sunnuntaina. Myös Yoda lähtee näytille.

Reetta ja Mortti osallistuivat maanantaina Aaltosen Mikon valmennukseen. Niistä kuulumisista ja opeista Reetta saa kyllä itse kirjoittaa.

- Päivi

 Today it's really cold, - 33 degree. Luckily the dogs have new rugs / coats. Yesterday evening Hessu was freezing though he had a coat on. It's a pity that we are going to take him to the dog show on Sunday, because we have to shave him bare in the legs. He is in continental cut with his cords. I have started to knit trousers for him. Hopefully they will fit. The weather should get warmer after the Saturday.

Reetta and Mortti have taken part in extra agility trainings with Mikko Aaltonen. But Reetta has to write about it herself.

- Päivi